Mitä ammatilliseksi kestävyysosaajaksi kasvaminen vaatii oppijoilta, oppilaitoksilta ja työpaikoilta? Voimmeko selviytyä luontokadon, hyvinvointihaasteiden ja demokratioiden hajoamisen hetkellä ilman toivoa, taitavammilta oppimista ja kaverin tukea? Tarvitseeko meidän?
Kuva: Valoa tunnelin päässä. Kuva: Kaisa Nurkkala
Mistä löytää toivon?
Suunnitellessamme Suomen Diakoniaopistossa ilmastovastuullisuuteen liittyvää opetusta totesimme pian, että on tärkeää luoda opiskelijoille ajatusta toivosta. Rakentaa opiskelijoiden kanssa mieluummin kokemusta siitä, että jotain voi tehdä kuin keskustella siitä, että maapallon suojelemisen osalta tilanne on hälyttävä. Mutta mistä toivoa löytää samaan aikaan, kun Sitra lanseeraa vuoden 2023 megatrendit: luontokadon, demokratioiden kamppailun ja hyvinvoinnin haasteet? Moni uskoo luonnon tilan olevan jo niin heikko, että kokee, ettei omilla toimilla ole enää merkitystä. Että on haihattelua kuvitella, että Suomessa kierrätetty metallitölkki pelastaa mitään. Mutta onko toivon ylläpitäminen epärealistista? Pidin tätä kysymystä matkassani viikon verran ja näkökulmia alkoi putkahdella eteeni.
Ajatuksia toivosta
Lähdin tutkimaan, mitä tässä ajassa ajatellaan, kirjoitetaan ja puhutaan toivosta. Pandemian aikaan paljon mediassa kirjoittanut psykoterapeutti Maaret Kallio korostaa sitä, että toivoon liittyy voimakkaasti se, että hyväksytään tilanteen realiteetit.
Toiveikkuuden lisääminen ei hänen mukaansa ole yltiöpositiivisuutta tai kriisin kieltämistä vaan sen tekemistä, joka annetuissa olosuhteissa on mahdollista. Samaa näkemystä korostaa dosentti Jari Kylmä, joka nostaa esimerkin vakavasti sairaan ihmisen toivon ylläpitämisestä. Hänen mukaansa on eri asia esittää toiveita paranemisesta kuin luoda toivoa vaikkapa siitä, että saa niin hyvää hoitoa, kuin mahdollista. Toivoa synnyttää ja ylläpitää konkreettinen tekeminen, näin kirjoittaa myös Arto O. Salonen blogikirjoituksessaan keinoista lisätä tulevaisuuden toivoa. Siksi metallitölkin kierrättäminen Suomessa ei ole turhaa, vaikka toisella puolella maailmaa näin ei vielä toimittaisikaan. Se on merkki itselle siitä, että voi toimia tavalla, jonka kokee oikeaksi ja vaikuttaa muutokseen ainakin omassa lähipiirissään.
Merkityksellisiä kohtaamisia
Arto O. Salosen mukaan toivoa syntyy siitä, että tekee joka päivä valintoja asettua osaksi ongelmien ratkaisua. Salonen kirjoittaa myös, että ratkaisujen etsimisen lisäksi tärkeää on panostaa merkityksellisiin kohtaamisiin, siis tehdä ongelmia ratkaisevia tekoja yhdessä jonkun toisen kanssa. Se paitsi muuttaa maailmaa, myös varmistaa, että kaverikin onnistuu hänelle tärkeissä asioissa. Kahden ihmisen ääni on aina vaikuttavampi kuin yhden, puhumattakaan verkostosta.
VASKI-hankkeen verkostossa sain lisää vahvistusta toivon säilyttämisen pohdinnoilleni – Ruusuvuoren koulun rehtori ja kuvataiteen opettaja korostivat puheenvuoroissaan juuri sosiaalisten taitojen merkitystä kestävyystaitojen oppimisessa. Heidän mielestään kouluissa tulee opettaa lapsille, nuorille ja toisella asteella aikuisille kaveritaitoja ja onnellisuustaitoja, jotta he osaavat tehdä yhteistyötä luodakseen ratkaisuja, joita maapallo tarvitsee. Onnellisuuden ja mielen taidot varmistavat myös, että he jaksavat ylläpitää toivoa suhteessa omaan tulevaisuuteensa. Kouluissa on tärkeää vahvistaa kokemusta siitä, että oppijoiden pienimpiinkin aloitteisiin paremmasta huomisesta tartutaan ja yhdessä tekemisestä seuraa jotakin hyvää.
Suomen Diakoniaopiston uudessa strategiassa vastuullisuus ja vaikuttavuus voivat näkyä esimerkiksi siten, että kannustamme toinen toisiamme tekemään aloitteita, joilla tulevaisuuden oppilaitos ja työpaikat toimisivat kestävämmin ja lisäisivät hyvinvointia kohtaaminen kohtaamiselta.
Ilmastovastuun kehittämistehtävä tuo rohkeutta
Niinpä päädyimme rakentamaan ilmastovastuun opetukseen kehittämistehtävän, jossa opiskelijat lähtevät suunnittelemaan työpaikalle ratkaisua johonkin havaitsemaansa ilmasto- tai kestävyyshaasteeseen. Kestävät valinnat toteutuvat rohkeutena asettua viheliäisten ongelmien ratkaisemisessa oppijan asemaan, sillä muutos on niin nopeaa, että omaa tietoutta täytyy päivittää jatkuvasti. Organisaatioina ja yhteisöinä meillä on mahdollisuus oppia toisiltamme ja rakentaa merkityksellisiä kohtaamisia niiden kanssa, jotka jakavat kanssamme saman tarpeen muutokselle. Verkostotyö tekee muutoksesta vaikuttavampaa, mutta pitää meidät myös alttiina kaikelle sille, mitä emme vielä osaa tai tiedä.
Innoittajina ja lähteinä tekstille toimivat seuraavat verkkotekstit ja tilaisuudet:
Ruusuvuoren koulun rehtorin Salla Kilpisen ja opettaja Sanni Virtasen puheenvuoro VASKI-verkostossa 8.3.2023.
Merkityksellisiä kohtaamisia, kestävyys, toiveikkuus, VASKI-hanke, Suomen Diakoniaopisto