Valikko Sulje

Työelämässä on paikka jokaiselle!

Nainen ja nuorukainen tekemässä jotain ikkunankarmille. Naisella heijastinliivi, jossa lukee "Live."
Nainen ja nuorukainen tekemässä jotain ikkunankarmille. Naisella heijastinliivi, jossa lukee "Live."

Reiluus keskiössä

Työelämäyhteistyö ja opiskelijan ammatillisen osaamisen kerryttäminen työpaikoilla on yksi ammatillisen koulutuksen tärkeimpiä osia. Ammattiopisto Livessä työpaikalla tapahtuvan koulutuksen turvallisuuteen ja reiluuteen halutaankin panostaa ja työpaikkaohjaajia ja opiskelijoita tukea mahdollisimman paljon. Työelämäyhteistyön kehittämiselle on kuitenkin annettava riittävästi aikaa, jotta opettajat voivat parhaiten tukea opiskelijoitaan ja työnantajia. 

Opettajan omat nuoruuden kokemukset

Olen itse valmistunut ammatillisesta oppilaitoksesta. Työharjoitteluni ammattikoulussa 2000-luvun lopulla oli pienessä yrityksessä Uudellamaalla: olin opiskelijakaverin kanssa, saatiin aamulla tehtävä ja iltapäivällä lähdettiin kotiin, opetusta ei juuri tapahtunut. Oltiin varmaan superammattilaisia. Maalattiin pomon sijoitusasuntoa ja omaa taloa kuntoon. Opettaja ehti käydä kerran katsomassa kuukauden aikana, että miten menee.  

Tekijöistä pula, kuka ehtii opettamaan?

Nyt olen itse uusi ammatillinen opettaja Ammattiopisto Livessä pintakäsittelyalalla. Toistaiseksi minua on onnistanut kerran ja sain opiskelijalleni oppisopimuspaikan. Pintakäsittelyalalla on pula työntekijöistä, mutta laatuvaatimukset ovat kovat ja kiire asettaa kovat kriteerit opiskelijalle.  Maalariopiskelijani kuvasi omaa työharjoitteluaan näin: “Työnjohtaja laittoi minut työmaalle sellaisen ohjattavaksi, joka ei olisi halunnut ketään ohjattavakseen. Hän itse kertoi, että ei todellakaan halua ohjata.”  

Ammattiopisto Live tarjoaa tukea

Tämän opiskelijan työpaikalle tarjottiin työpaikkaohjaajakoulutusta Liven puolesta, mutta koulutukselle ei heidän mukaansa ollut tarvetta. Ammattiopisto Live tarjoaa kyseistä koulutusta Liven opiskelijoita työpaikalla perehdyttäville ja ohjaaville henkilöille, ja se tarjoaa työvälineitä, valmiuksia ja vertaistukea perehdytykseen. Eikä mennyt aikaakaan, kun YT-neuvottelut katkaisivat työharjoittelusopimuksen ja opiskelija palasi oppilaitokselle hankkimaan osaamista. En ehtinyt käymään työmaalla, mutta olimme aktiivisesti viestien avulla yhteydessä.   

Puupa

Tämä esimerkki kertoo siitä, kuinka tärkeää olisi varmistaa opiskelijoiden laadukas perehdytys työpaikoilla. Ammattiopisto Livessä välitetään opiskelijoista ja haluammekin panostaa työpaikalla tapahtuvan koulutuksen turvallisuuteen ja reiluuteen, jotta opiskelijan työharjoittelu sujuisi mahdollisimman hyvin ja opiskelijamme saisivat turvallisen perehdytyksen. 

Tuki yltää työpaikalle saakka

Meillä on oikeasti monia mahdollisuuksia tukea työpaikan työpaikkaohjaajaa ja opiskelijaa, jotta työkokemus olisi positiivinen ja antoisa kaikille. Livellä koulutussopimuksia tai oppisopimuksia kirjoittaessa opettaja perehdyttää työpaikan edustajia jo hieman erityisen tuen opiskelijan ohjaamiseen ja koulutusjakso suunnitellaan yhdessä opiskelijan, työpaikan ja opettajan kanssa. Työpaikalle voi aluksi tulla mukaan ohjaaja tai opettaja tai jos oppiminen on ryhmämuotoista, voi opetushenkilöstö olla läsnä koko ajan. Työhönvalmentajat ovat yksi tukimuoto. Livellä on lisäksi tarjolla maksutonta täydennyskoulutusta, joka tarjoaa työvälineitä, valmiuksia ja vertaistukea työpaikkaohjaajille.   

Maalari maalannut valkoisella siniselle

Työelämäyhteistyö tärkeää, mutta mistä löytyy resurssit siihen?

Työelämäyhteistyön kehittäminen opettajan perustyöajalla on kuitenkin aikataulullisesti haastavaa. Voi olla, että oppilaitoksella on pitkät perinteet työelämäyhteistyössä ja osaajia saadaan tuutattua työelämään. Hienoa! Mutta entä jos vakiintunutta työelämäyhteistyötä ei ole? Miten uudella opettajalla voisi olla firmoja takataskussa, rohkeutta myydä opiskelijansa harjoitteluun ja vielä osata tukea kaikkia osapuolia?  Livessä on sisäisiä koulutuksia ja henkilöitä, jotka auttavat. Livessä on myös käytössä kokeilumalli, jossa yhdelle opettajalle on resursoitu oman alansa työelämäyhteistyön kehittäminen ja se onkin tuottanut huikeita tuloksia. Valitettavasti malli ei ole käytössä pintakäsittelyalalla, mutta kannattaisiko sitä kokeilla aloilla, joilla työelämäyhteistyön kehittäminen on lähtökohtaisesti jo hankalampaa? Kyllä. Työelämän trendit eivät ylety opetukseen saakka, jos työelämäyhteistyö ei ole aktiivista.  

“Haluamme kaikki löytää vastuulliset yritykset, jotka haluavat opettaa opiskelijoitamme. Haluamme kaikki löytää opiskelijoillemme ne työpaikkaohjaajat, jotka tykkäävät tehdä ohjaustyötä ja ovat valmiita oppimaan lisää! Varmistetaanhan vielä, että kiireen ja sairastelukausien keskellä työmailla olevat opiskelijat eivät jää tuetta? Vastuu on meillä jokaisella.”  
 
Katri Kankare, pintakäsittelyalan ammatillinen opettaja, Ammattiopisto Live