Valikko Sulje

Alueiden ja työelämän kehittäminen tuo lisää vastuullisuusosaamista

Opiskelija keramiikkaluokassa. Taustalla paljon erilaisia työvälineitä.

Lhkk:ssa eletään niin kuin opetetaan

Tavoitteena on alueiden ja työelämän kehittäminen, jossa tarkoituksena lisätä vastuullisuusosaamista vastavuoroisesti oppilaitoksen ja työelämän välillä. Lhkk:n strategian mukaisesti pyrimme hyödyntämään toiminnastamme muodostuvat sivuvirrat mm. koulutuksessa ja kuntayhtymän toiminnassa. Tästä esimerkkinä keramiikan opiskelijoiden hyödyntämät keittiöllä aiemmin käytössä olleet välineet, joista on apua saven työstämisessä. Oppilaitoksena säästämme raaka-ainevaroja ja energiaa osana vihreämpää taloutta.

Uudenlaisia liiketoimintamalleja luomme edistämällä työllisyyttä ja paikallista toimintaa vihreän talouden ja kiertotalouden myötä pitkällä tähtäimellä

Hankinnoilla voidaan vaikuttaa hiilijalanjälkeen

Osana vastuullisen organisaation toimintaa hankintaohjeistuksemme on päivitetty vastaamaan strategiamme tavoitteita. Hankinnat kilpailutetaan tarve ensisijaisesti ja huolellisesti harkiten. Tavoitteemme näkyvät hankintaohjeistuksen noudattamisessa, hävikin minimoimisessa, elinkaariajattelussa, energiatehokkuudessa, sekä matkustamisen vähentämisessä. Hankinnat kohdentuvat mahdollisuuksien mukaan lähialueille tuotteisiin ja palveluihin, jotka ovat vastuullisesti tuotettuja. Tästä jatkamme kohti hankintoja, joiden myötä voimme kompensoida hiilijalanjälkeä ja vähentää ilmastokuormitusta.

Kuva: Isa Vuohelainen, hankesihteeri, LHKK

Kuvassa paljon keittiövälineitä uusiokäytössä